Metro Helsinki on helsinkiläinen radioasema. Kanavan toiminta alkoi huhtikuussa 2005. Aiemmin Metroradio Finlandin omistaman paikallisradion on kesäkuussa 2012 tapahtuneen kaupan seurauksena omistanut Sanoma Media Finland.

Kanavan ohjelmistoon kuuluu kotimainen ja ulkomainen pop- ja rockmusiikki ja päivittäiset uutiset ja säätiedotteet. Metro Helsingin sisarkanavat ovat Groove FM ja Radio Suomipop. Metro Helsingin pääasiallisena kohderyhmänä ovat 25–44-vuotiaat. Maalis-elokuussa 2013 kanavalla oli keskimäärin 87 000 viikottaista kuuntelijaa.

Metro Helsingin juuret ovat vuonna 2003 perustetussa liikennepainotteisessa SuomiPLUS-nimellä toimineessa kanavassa. SuomiPLUS muutettiin vuonna 2004 Metro Helsinkiä edeltäneeksi pääkaupunkiseudun paikallisradioksi, joka tuolloin toimi nimellä Metro FM.

Kymmenen viimeksi soinutta kappaletta
Nimen jälkeen soittoaika, linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot vuoden 2014 aikana
U2 - Where the streets have no name 04:45 U2 - Where the streets have no name Youtubessa U2 - Where the streets have no name Spotifyssä40
Jippu & Samuli Edelmann - Pimeä onni (sugared) 04:41 Kappaletta Jippu & Samuli Edelmann - Pimeä onni (sugared) ei löydy Youtubesta Jippu & Samuli Edelmann - Pimeä onni (sugared) Spotifyssä42
Cheek - Kuka muu muka 04:37 Cheek - Kuka muu muka Youtubessa Cheek - Kuka muu muka Spotifyssä237
Lisa Stansfield - All around the world 04:33 Lisa Stansfield - All around the world Youtubessa Lisa Stansfield - All around the world Spotifyssä33
Jenni Vartiainen - Duran duran 04:29 Jenni Vartiainen - Duran duran Youtubessa Jenni Vartiainen - Duran duran Spotifyssä36
Metallica - Enter sandman 04:24 Metallica - Enter sandman Youtubessa Metallica - Enter sandman Spotifyssä43
Ultra Bra - Savanni nukahtaa 04:21 Ultra Bra - Savanni nukahtaa Youtubessa Ultra Bra - Savanni nukahtaa Spotifyssä58
Bryan Adams - Summer of 69´s 04:17 Bryan Adams - Summer of 69´s Youtubessa Kappaletta Bryan Adams - Summer of 69´s ei löydy Spotifystä47
Stig - Viheltelen 04:14 Stig - Viheltelen Youtubessa Kappaletta Stig - Viheltelen ei löydy Spotifystä55
Pharrel Williams - Happy 04:09 Pharrel Williams - Happy Youtubessa Pharrel Williams - Happy Spotifyssä80
Tämän päivän 10 soitetuinta kappaletta
Nimen jälkeen linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot tänään
Suvi Teräsniska - Jos mikään ei riitä Suvi Teräsniska - Jos mikään ei riitä Youtubessa Suvi Teräsniska - Jos mikään ei riitä Spotifyssä1
Juha Tapio - Aito rakkaus Juha Tapio - Aito rakkaus Youtubessa Juha Tapio - Aito rakkaus Spotifyssä1
Erin - älä tule hyvä tyttö Erin - älä tule hyvä tyttö Youtubessa Erin - älä tule hyvä tyttö Spotifyssä1
Katy Perry - Hot n cold Katy Perry - Hot n cold Youtubessa Katy Perry - Hot n cold Spotifyssä1
Neljä Ruusua - Sun täytyy mennä Neljä Ruusua - Sun täytyy mennä Youtubessa Neljä Ruusua - Sun täytyy mennä Spotifyssä1
Guns N' Roses - Paradise city Guns N' Roses - Paradise city Youtubessa Guns N' Roses - Paradise city Spotifyssä1
Anssi Kela - Miten sydämet toimii Anssi Kela - Miten sydämet toimii Youtubessa Anssi Kela - Miten sydämet toimii Spotifyssä1
Amy Winehouse - Rehab Amy Winehouse - Rehab Youtubessa Amy Winehouse - Rehab Spotifyssä1
James Blunt - Bonfire heart James Blunt - Bonfire heart Youtubessa James Blunt - Bonfire heart Spotifyssä1
Lauri Tähkä - Polte Lauri Tähkä - Polte Youtubessa Lauri Tähkä - Polte Spotifyssä1
Vuoden 20 soitetuinta kappaletta
Nimen jälkeen linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot vuoden 2014 aikana
Suvi Teräsniska - Täydellinen elämä Suvi Teräsniska - Täydellinen elämä Youtubessa Suvi Teräsniska - Täydellinen elämä Spotifyssä268
James Blunt - Bonfire heart James Blunt - Bonfire heart Youtubessa James Blunt - Bonfire heart Spotifyssä259
Avicii - Hey brother Avicii - Hey brother Youtubessa Avicii - Hey brother Spotifyssä246
Happoradio - Sinä ja hän Happoradio - Sinä ja hän Youtubessa Happoradio - Sinä ja hän Spotifyssä243
Cheek - Kuka muu muka Cheek - Kuka muu muka Youtubessa Cheek - Kuka muu muka Spotifyssä237
Samuli Putro - Kuka tahansa kelpaa Samuli Putro - Kuka tahansa kelpaa Youtubessa Kappaletta Samuli Putro - Kuka tahansa kelpaa ei löydy Spotifystä229
Onerepublic - Counting stars Onerepublic - Counting stars Youtubessa Onerepublic - Counting stars Spotifyssä227
Jenni Vartiainen - Selvästi päihtynyt Jenni Vartiainen - Selvästi päihtynyt Youtubessa Jenni Vartiainen - Selvästi päihtynyt Spotifyssä196
Erin - älä tule hyvä tyttö Erin - älä tule hyvä tyttö Youtubessa Erin - älä tule hyvä tyttö Spotifyssä191
Juha Tapio - Paremmat päivät Juha Tapio - Paremmat päivät Youtubessa Juha Tapio - Paremmat päivät Spotifyssä186
Cheek - Parempi mies (feat. samuli edelmann) Cheek - Parempi mies (feat. samuli edelmann) Youtubessa Cheek - Parempi mies (feat. samuli edelmann) Spotifyssä181
Nico & Vinz - Am i wrong Nico & Vinz - Am i wrong Youtubessa Nico & Vinz - Am i wrong Spotifyssä181
Janna - Sä et ole hullu Janna - Sä et ole hullu Youtubessa Janna - Sä et ole hullu Spotifyssä177
Redrama - Let go feat. kristinia debarge Redrama - Let go feat. kristinia debarge Youtubessa Kappaletta Redrama - Let go feat. kristinia debarge ei löydy Spotifystä171
Pitbull - Timber (feat. ke$ha) Pitbull - Timber (feat. ke$ha) Youtubessa Pitbull - Timber (feat. ke$ha) Spotifyssä165
Katy Perry - Unconditionally Katy Perry - Unconditionally Youtubessa Katy Perry - Unconditionally Spotifyssä96
Juha Tapio - Aito rakkaus Juha Tapio - Aito rakkaus Youtubessa Juha Tapio - Aito rakkaus Spotifyssä87
Whitesnake - Here i go again Whitesnake - Here i go again Youtubessa Whitesnake - Here i go again Spotifyssä86
Tuomas Kauhanen - Pummilla tallinnaan Tuomas Kauhanen - Pummilla tallinnaan Youtubessa Kappaletta Tuomas Kauhanen - Pummilla tallinnaan ei löydy Spotifystä86
Kaija Koo - Kuka sen opettaa Kaija Koo - Kuka sen opettaa Youtubessa Kaija Koo - Kuka sen opettaa Spotifyssä84
Kuluvan kuukauden aikana soitettu 5672 biisiä, joista eri biisejä 545. Kuluvan vuoden aikana 24521 biisiä, joista eri biisejä 614.