YleX on Yleisradion populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin keskittynyt radiokanava. Sen edeltäjä oli Radiomafia, joka muuttui YleX:ksi vuonna 2003. Suurin osa aseman kuuntelijoista on 15–34-vuotiaita. Finnpanelin mukaan YleX tavoitti vuoden 2013 kesä-elokuussa päivittäin seitsemän prosenttia väestöstä.

Kanavan musiikkipäälikkönä on työskentellyt lokakuusta 2013 alkaen Peppi Lankinen. Kanavan musiikkipäällikkönä toimi vuoden 2007 syksystä vuoden 2013 syksyyn entinen X-ryhmän toimittaja ja tuottaja Tomi Saarinen. Hänen edeltäjänsä Heikki Hilamaa siirtyi Yleisradiossa muihin tehtäviin.

YleX:n soittama musiikki koostuu soittolistasta sekä toimittajien itse valikoimasta musiikista. YleX on lisäksi tukenut uusia suomalaisia yhtyeitä tuomalla näiden musiikkia rohkeasti esille.

Kymmenen viimeksi soinutta kappaletta
Nimen jälkeen soittoaika, linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot vuoden 2024 aikana
Ilta - Kelle mä soitan 13:44 Ilta - Kelle mä soitan Youtubessa Ilta - Kelle mä soitan Spotifyssä7
Pyrythekid, Axel Kala - 3 toivomusta 13:40 Pyrythekid, Axel Kala - 3 toivomusta Youtubessa Kappaletta Pyrythekid, Axel Kala - 3 toivomusta ei löydy Spotifystä66
Dua Lipa - Training season 13:37 Dua Lipa - Training season Youtubessa Dua Lipa - Training season Spotifyssä70
Jami Faltin - Kertoimia vastaan 13:30 Jami Faltin - Kertoimia vastaan Youtubessa Jami Faltin - Kertoimia vastaan Spotifyssä40
The Weeknd - Popular (feat. playboi carti & madonna) 13:26 The Weeknd - Popular (feat. playboi carti & madonna) Youtubessa The Weeknd - Popular (feat. playboi carti & madonna) Spotifyssä97
Sara Siipola - Paskana 13:22 Sara Siipola - Paskana Youtubessa Sara Siipola - Paskana Spotifyssä232
Dasha - Austin 13:18 Dasha - Austin Youtubessa Dasha - Austin Spotifyssä11
Tyla - Water 13:14 Tyla - Water Youtubessa Tyla - Water Spotifyssä116
Tupe., Vepu - Elli 13:07 Tupe., Vepu - Elli Youtubessa Kappaletta Tupe., Vepu - Elli ei löydy Spotifystä37
Haloo Helsinki! - Hulluuden highway 12:58 Haloo Helsinki! - Hulluuden highway Youtubessa Haloo Helsinki! - Hulluuden highway Spotifyssä21
Tämän päivän 10 soitetuinta kappaletta
Nimen jälkeen linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot tänään
Dasha - Austin Dasha - Austin Youtubessa Dasha - Austin Spotifyssä3
Kuumaa - Satama Kuumaa - Satama Youtubessa Kuumaa - Satama Spotifyssä2
Vilma Alina - Parasta elämää Vilma Alina - Parasta elämää Youtubessa Vilma Alina - Parasta elämää Spotifyssä2
Taylor Swift - Is it over now? Taylor Swift - Is it over now? Youtubessa Kappaletta Taylor Swift - Is it over now? ei löydy Spotifystä2
Sara Siipola - Paskana Sara Siipola - Paskana Youtubessa Sara Siipola - Paskana Spotifyssä2
Mirella - Timanttei Mirella - Timanttei Youtubessa Mirella - Timanttei Spotifyssä2
Windows95man - No rules Windows95man - No rules Youtubessa Windows95man - No rules Spotifyssä2
Dua Lipa - Houdini Dua Lipa - Houdini Youtubessa Dua Lipa - Houdini Spotifyssä1
Costi - Maailman ympäri Costi - Maailman ympäri Youtubessa Costi - Maailman ympäri Spotifyssä1
Bee - Sä puhuit enkeleistä Bee - Sä puhuit enkeleistä Youtubessa Bee - Sä puhuit enkeleistä Spotifyssä1
Vuoden 20 soitetuinta kappaletta
Nimen jälkeen linkit Youtubeen ja Spotifyyn sekä soitot vuoden 2024 aikana
Jack Harlow - Lovin on me Jack Harlow - Lovin on me Youtubessa Jack Harlow - Lovin on me Spotifyssä318
Mirella - Timanttei Mirella - Timanttei Youtubessa Mirella - Timanttei Spotifyssä297
Tate Mcrae - Greedy Tate Mcrae - Greedy Youtubessa Tate Mcrae - Greedy Spotifyssä264
Kuumaa - Satama Kuumaa - Satama Youtubessa Kuumaa - Satama Spotifyssä260
Teddy Swims - Lose control Teddy Swims - Lose control Youtubessa Teddy Swims - Lose control Spotifyssä232
Sara Siipola - Paskana Sara Siipola - Paskana Youtubessa Sara Siipola - Paskana Spotifyssä232
Windows95man - No rules Windows95man - No rules Youtubessa Windows95man - No rules Spotifyssä225
Behm - Syntymäpäivä! (vielä krran jee) Behm - Syntymäpäivä! (vielä krran jee) Youtubessa Behm - Syntymäpäivä! (vielä krran jee) Spotifyssä199
Dua Lipa - Houdini Dua Lipa - Houdini Youtubessa Dua Lipa - Houdini Spotifyssä198
Zara Larsson, David Guetta - On my love Zara Larsson, David Guetta - On my love Youtubessa Kappaletta Zara Larsson, David Guetta - On my love ei löydy Spotifystä182
Ahti - Väärään aikaan (feat. hugo) Ahti - Väärään aikaan (feat. hugo) Youtubessa Ahti - Väärään aikaan (feat. hugo) Spotifyssä178
Kenya Grace - Strangers Kenya Grace - Strangers Youtubessa Kenya Grace - Strangers Spotifyssä176
Jenni Vartiainen - Lanka Jenni Vartiainen - Lanka Youtubessa Jenni Vartiainen - Lanka Spotifyssä175
Etta - Demoneista ystävii Etta - Demoneista ystävii Youtubessa Etta - Demoneista ystävii Spotifyssä173
Noah Kahan - Stick season Noah Kahan - Stick season Youtubessa Noah Kahan - Stick season Spotifyssä160
Elastinen, Bess - Pimee Elastinen, Bess - Pimee Youtubessa Kappaletta Elastinen, Bess - Pimee ei löydy Spotifystä150
Cassö, Raye, D-block Europe - Prada Cassö, Raye, D-block Europe - Prada Youtubessa Kappaletta Cassö, Raye, D-block Europe - Prada ei löydy Spotifystä136
Taylor Swift - Is it over now? Taylor Swift - Is it over now? Youtubessa Kappaletta Taylor Swift - Is it over now? ei löydy Spotifystä132
Hugo - Taulut (feat. costi) Hugo - Taulut (feat. costi) Youtubessa Hugo - Taulut (feat. costi) Spotifyssä130
Ani - Jos puhutaan totta Ani - Jos puhutaan totta Youtubessa Ani - Jos puhutaan totta Spotifyssä129
Kuluvan kuukauden aikana soitettu 5364 biisiä, joista eri biisejä 1238. Kuluvan vuoden aikana 17112 biisiä, joista eri biisejä 2615.