Radio Nova on uutisradiona aloittanut Suomen ainoa valtakunnallinen kaupallinen radiokanava, ja se on myös kaupallisista radioista ylivoimaisesti kuunnelluin 1 600 000 viikoittaisella kuulijallaan ja 12 prosentin kanavaosuudella.
Kanavan kohderyhmänä ovat 25–45-vuotiaat aikuiset. Kanava lähettää uutisia ja säätiedotuksia joka tunti. Kanavalla on hyvin vahva liikenneimago, koska liikennetiedotteiden ohella se lähettää perjantaisin ja sunnuntaisin liikennepainoitteista ohjelmaa, Radio Nova liikenteessä.
Radio Novan nettisivujen mukaan kanavan musiikin valitsevat kuuntelijat. Tavoitteena on laatia jokaiselle päivälle mahdollisimman sopiva tarjonta musiikin eri tyylilajeja, sopivasti kotimaista ja kansainvälistä musiikkia ja tunnelmaltaan vaihtelevia kappaleita. Radio Novaan lähetetään päivittäin kymmeniä uusia levyjä kuunneltavaksi. Jokainen biisi kuunnellaan ja arvioidaan mitkä niistä sopivat Radio Novaan soitettavaksi.
| Jenni Vartiainen - Väärään suuntaan | 10:50 |
![]() | 23 |
| David Guetta Feat. Sia - Beautiful people | 10:47 |
![]() | 420 |
| Nea - Some say | 10:44 |
![]() | 110 |
| Kuumaa - Valoa varten | 10:37 |
![]() | 136 |
| Mark Ronson Feat. Miley Cyrus - Nothing breaks like a heart | 10:33 |
![]() | 64 |
| Green Day - Boulevard of broken dreams | 10:29 |
![]() | 335 |
| Ahti Feat. Behm - Tähdet | 10:24 |
![]() | 26 |
| Lara Fabian - I will love again | 10:16 |
![]() | 103 |
| Michael Buble - Santa claus is coming to town | 10:13 |
![]() | 2 |
| Enrique Iglesias - Tired of being sorry | 10:08 |
![]() | 230 |